sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Mitä ensi viikolla syötäisiin?

Nukuin viime yönä superpitkät yöunet, 11 tuntia :) Akut on siis ladattuna ensi viikkoa varten, jei! Suunnittelin tässä myös ensi viikon ruokia. En yleensä käy ruokakaupassa ilman ostoslistaa. Vältyn helpommin turhilta heräteostoksilta, kun olen suunnitellut valmiiksi ruoat muutamaksi päiväksi eteenpäin. Eikö se ole niin, että hyvin suunniteltu on puoleksi tehty? Eipähän tarvitse miettiä mitä ruokaa laittaisi, kun aivotyö on hoidettu etukäteen.

Tällaisia ruokia ajattelin valmistaa ensi viikolla:

  • sieni-jauhelihapiirakkaa
  • punakaali-pekonipaistosta
  • maksapihvejä ja kukkakaalimuusia puolukkasurvoksella
  • kana-kasvissosekeittoa
  • munakkaita eri täytteillä
  • pizzaa, joka rakennetaan tortillapohjan päälle (pe herkutteluun)
  • mausteista kanakastiketta ja kukkakaaliriisiä

Pizzasta olen unelmoinut jo pari viikkoa, mutta sijoitin sen silti ensi viikonloppuun. Ostin Pirkan täysjyvätortillapohjia, yhdessä hiilareita on n. 19 g, mikä on mielestäni ihan kohtuullinen määrä, jos tahtoo vähän herkutella. Onhan tuossa ihan törkeästi lisäaineita, jotka eivät yleensä ruokavaliooni kuulu, mutta menköön nyt tämän kerran. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...