perjantai 24. helmikuuta 2012

Ruokapäiväkirja 24.2.

Aamupala:
rahkaisa vadelmasmoothie

Lounas:
quinoaa ja kermaista possukastiketta, tuoresalaattia
vettä 2 dl

Päivällinen:
kebakoita tuoresalaatilla jogurttikastike
vettä 2 dl

Iltapala:
kermakahvi
2 vodkashottia + kivennäisvettä
vettä 5 dl

Joo, kävi nyt sitten niin, ettei se pariskunta tullutkaan katsomaan nykyistä kotiamme tänään. Siivosin siis turhaan kiireellä kämpän esittelykuntoon. Että silleen! No, viihtyypähän itse paremmin, ainakin siihen asti kunnes saan uuden kaaoksen aikaiseksi. :) Ei sentään. Nyt on hyvä lähteä käymään kaikki tavarat läpi, karsia turhat pois, ottaa myyntiin menevistä huonekaluista ym. romppeista kuvat ja laittaa muuttohommat ainakin siltä osin rullaamaan.

 Ihana, kotiviikonloppu edessä. Mä niin tykkään olla kotona viikonloppuisin. Silloin voin nukkua pitkään, nauttia aamukahvista kaikessa rauhassa, katsoa paljon ruokaohjelmia ja vain nauttia päivistä, jolloin ei ole aikataulua. Arkisin olen töissä joka päivä 18.30 asti, lukuunottamatta keskiviikkoa, jolloin on ainut vapaailta töistä. Toisaalta, en lähde valittamaan. Opiskelijan elämä pelkillä tuilla (lainaahan, en nosta ihan periaatteesta) ei ole kovinkaan hohdokasta. Saan tehdä sitä hommaa, mistä tykkään ja elämä on paljon helpompaa kun on vähän ylimääräistä taskun pohjalla. Raha ei oikeastaan tee minua onnelliseksi, ainoastaan helpottaa elämää. Pohjimmiltani olen viimeisen päälle perheihminen, joten onnellisuus kumpuaa hyvästä parisuhteesta, ystävistä ja lähisukulaisista. 

Menipä vakavaksi.. Lienee tuo vodkashotti kivennäisvedellä tehnyt tehtävänsä. :D Pakko kyllä sanoa, että ns. "viinapää" on nykyisin olematon, kun on elänyt vähemmillä hiilareilla. Mutta sehän on toisaalta hyvä juttu, säästyypähän rahat johonkin muuhun. :) Parempi lopettaa tämä rustailu tältä illalta tähän, ennen kuin sorrun vuodattamaan kaikesta mahdollisesta, säästetään jotain tuonnemmaksi. Mukavaa viikonlopun alkua! :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...