lauantai 3. maaliskuuta 2012

Quesadilla-lauantai!

Quesadilla!
Ei-niin-karppi-viikonloppuni jatkui kuvanmukaisilla herkuilla. Jokunen vuosi takaperin alettiin avokin kanssa syödä näitä syntisen hyviä täytettyjä tortillalättyjä, joita quesadilloiksi kutsutaan. Jotta ruoka ei olisi aivan hiilaripainotteinen, valitsin täytteeksi paistettua kananmunaa, meetvurstia ja juustoa. Lisämakua ruokaan antaa kevätsipuli ja jalapenoviipaleet. Hiilareita yhdessä annoksessa on n. 30 g, yllättävän kohtuullinen määrä silti. :)

Syönnin aikana mieleeni tuli, että seuraavan kerran tehdessäni quesadilloja, valmistan myös jonkin mukavan hapokkaan (lime)-jogurttipohjaisen kastikkeen, johon rapeaa, suolaista, tulista quesadillaa voi dipata. Makupaletti täydentyisi entistäkin herkullisemmaksi kokonaisuudeksi. Kokeiluun! Siis sitten kun seuraavan kerran näitä joskus hamassa tulevaisuudessa teen. Tosin veikkaan, ettei siihen tule menemään kovinkaan kauaa, koska ostimme kaksi pakettia tortillapohjia, joista toinen paketti on vielä avaamatta. Ou-nou! :D

Mistä tulikin mieleeni, voisin koettaa haastaa itseni ja jättää vielä avaamattoman tortillapohjapaketin pöydälle näkyville ja testata, maltanko vastustaa quesadillojen houkutusta seuraavat kaksi viikkoa! :)
Gluteenia onnistuin välttelemään ilman mitään ongelmia samaisen ajan, joten en usko tämänkään homman olevan kovin vaikeaa. Ylipäätään olen luonteeltani varsin vahvatahtoinen, niin hyvässä kuin pahassa. Mikäli päätän jotain, sen myös yleensä pidän. Muistan, kun 7.-luokalla päätin, että olen  karkkilakossa puoli vuotta, uudesta vuodesta juhannukseen. Se piti. Puolen vuoden karkkilakon jälkeen en osannut loppuvuonna mieluilla karkkeja juuri ollenkaan. Saman tein 8. luokalla, enkä syönyt sinäkään vuonna kovinkaan montaa pussia makeisia. Sen jälkeen en ole pitänyt virallisesti minkäänlaisia karkkilakkoja, koska en tarvitse lakkoilua, koska en himoitse karkkeja muutenkaan. Paitsi sen yhden salmiakin aina silloin tällöin, mistä joskus aiemmin tänne kirjoittelin. :D

Se 7g karkkia päivässä, hurjaa!

Nyt iltapalan laittoon, onhan tuo kellokin ihan kiitettävästi. Voisi pitkästä aikaa väsäillä rahkasta, kermasta ja marjoista smoothieta. Juu, senpä teen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...