sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Sipsejä!



Monesti, liian monesti, laihdutus tyssää viikonlopun mässäilyyn. Sipsejä, karkkia, pizzaa.. Ilmiö on lähes jokaiselle meistä tuttu. Nyt annan teille konkreettisen esimerkin siitä, että mässäillä voi myös terveellisesti, hyvällä omatunnolla. :) Bongasin Luolalaboratorio-blogista kerrassaan mainioiden sipsien ohjeen, jota en malttanut olla kokeilematta. Varioin ohjetta hieman omaan makuuni sopivaksi.

Sipseihin ei käytetä perunaa, eikä mitään muutakaan juuresta. Rapsakka herkku syntyy nimittäin lehtikaalista. Lehtikaali on myös mitä mainiointa dipattavaa, sillä lehtikaalin kurttuihin tarttuu dippi erittäin helposti ja makuelämys on näin taattu. :)



Lehtikaalisipsit

150 g lehtikaalia
3-4 rkl rypsiöljyä
suolaa
½ tl mustapippuria
 ½  tl rosmariinia

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Revi lehtikaali sipsin kokoisiksi palasiksi.
Sekoita kulhossa öljy ja mausteet, lisää kaali. Sekoita hyvin.
Levitä puolet maustetusta lehtikaalista leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja paista n. 8-10 minuuttia, riippuen siitä kuinka isoja sipsejä teit.
Valmista toinen pellillinen sipsejä samalla tavalla.

Dippi

150 g turkkilaista jogurttia
loraus sitruunamehua
yrttisuolaa
rosmariinia
(1 valkosipulin kynsi)

Sekoita dipin ainekset keskenään. 
Jätä kylmään maustumaan sipsien valmistuksen ajaksi.

6 kommenttia:

  1. Nami, kannatti kokeilla! Koostumuksesta tuli todella rapea ja maku aivan ihana! Olen parikin kertaa yrittänyt tehdä juuressipsejä- huonolla menestyksellä.. Onneksi uskaltauduin kokeilemaan vielä näitä, näistä tuli ehdottomasti uusi napostelu herkku! Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuressipseistä on minullakin kerrassaan surkeita kokemuksia. Lehtikaalisipsejä valmistaessa ajatus "salaatin" laittamisesta uuniin tuntui aluksi hieman huvittavalta, mutta lopputulos oli sitäkin parempi.

      Mukava kun uskaltauduit kokeilemaan! :)

      Poista
  2. Kuinkakohan kauan nämä mahtavat säilyä? Pitääkö syödä parissa päivässä vai säilyvätkö esim. vajaan viikon? Näitä tuli aikamoinen kasa, eikä millään saatu kaikkia syötyä, vaikka herkullisia ovatkin :) Ajattelin, että olisi kätevää, jos voisi säästää seruaavaan viikonloppuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Itse kun en ole onnistunut säilyttämään niitä tuntia enempää ennen parempiin suihin päätymistä. :)

      Jos sipsejä jää yli, kokeilisin varmaan pakata sipsit pieneen pussiin ja säilyttää valolta ja kosteudelta suojassa kuivakaapissa. Uskoisin, että näin säilyvät parhaiten. Kokemusta asiasta ei siis ole, joten takuuta idean toimivuudelle en voi antaa. Asia selviää vain kokeilemalla. :)

      Jos keksit hyvän tavan säilyttää lehtikaalisipsejä, kerrothan siitä minullekin?

      Poista
  3. Laitoin sipsit laakealle lautaselle, jonka päälle laitoin vielä pussin :) Hyvin säilyvät ainakin tähän päivään asti, nyt ovat kadonneet jo parempiin suihin:) Eli kyllä näiden voi sanoa säilyvän ainakin 3 päivää, ellei enemmänkin..

    VastaaPoista
  4. Säilyvyydestä: kehittelin lehtikaalisipsireseptiä, ja sipsejä tuli hirmu määrä. Vaikka niitä tuli ahmittua, niin jäljelle jäi silti paljon. Jämät säilyivät hyvin pöydällä huoneenlämmössä paperipussissa. Pysyivät paremmin rapeina, jos pussin suu oli auki.

    Mulla oli ihan niitä kaupasta saatavia paperisia eväspusseja. Niissä kulkee sipsit myös hyvin mukana, jos tarvitsee ottaa evääksi. Niin, mulla taisi melkein viikon verran olla yksi sipsierä pöydällä. Ihan hyvin säilyi. Ei varmaan kannata kyllä montaa päivää säilyttää, eikös rasva härskiinny aika pian huoneenlämmössä?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...